| Virallinen nimi | Balladwr Dawn | Säkäkorkeus | 130 cm |
| Lempinimi | Pulla | Syntynyt, ikääntyminen | 20.09.2010, VHKR |
| Rotu | Welshponi (sektio B) | Sukupuoli | Tamma |
| Väri | Ruunikko | Kasvattaja | Paraatiponit |
| Omistaja | dani VRL-03561 | Painotus | Yleispainotus |
|
Koulutustaso: heB, 90 cm Käyttö: Kisa- ja siitosponi Saavutukset: -- 4-vuotias 10.10.10 |
On sinänsä sääli, että emänsä esikoisena Pulla sai kasvaa melko vapaasti ihmisten ulottumattomissa - kiukkuinen mamma puolusti pikkuistaan minkä kerkesi ja mulkoili vihaisesti korvat luimussa ihmisiä jo useiden metrien päästä. Pikku-Pulla oppi sitten hyppelemään esimerkiksi taluttaessa oman päänsä mukaan, kun varsan komentamisesta sai emätamman kimppuunsa. Koskemattomuudessaan ponista kasvoi myös kovin sympaattinen, kun sen ei tarvinnut alistua heti arjen oravanpyörään - se on positiivisella tavalla aina utelias, nokkela ja oppivainen, sekä mahdottoman energinen. Laitumella se kirmailee häntä pystyssä sinne tänne, vaikka räntää sataisi vaakasuunnassa. Se on lauman valttikortteja, mitä tulee uusien ponien laumaan liittymiseen - Pulla on avoin kaikkien kaveri ja toivottaa jokaisen tervetulleeksi, vaikka vanhemmat tammat mulkoilisivat tuomitsevasti.
Tamma on sellainen laumasielu, ettei tahtoisi tulla sisälle hoidettavaksikaan. Kiinniotto on yleensä rasittava operaatio ihmiselle, kun Pullalle täytyy huijata nopeilla liikkeillä riimu päähän - se antaa kyllä hoitajan tulla lähelle, mutta voi väistää ihmeellisellä sivuloikalla viime hetkellä riimua, kun huomaa joutuvansa talliin. Taluttaessa se kiihdyttelee ja hidastelee vuoronperään epätasaisesti eikä oikein osaa päättää, kummalla puolella ihmistä kulkisi - ja jos sille ärähtää tai koettaa narulla ojentaa kulkupaikkaa, tyssää matka yleensä kuin seinään. Pulla liimautuu paikoilleen ja pyörittelee epäuskoisesti lautasiksi levittyneitä silmiään. Kiva juttu.
Pullan käsittely tallissa sujuu kommelluksitta vain, mikäli poni sidotaan kiinni käsittelyn ajaksi. Muussa tapauksessa se kiertää innoissaan tai muka stressaantuneena karsinassaan kehää, kuopii turvetta ja tunkee turpaansa joka soppeen kuin olisi jossain tulevaisuuden ihmeellisessä avaruusaluksessa. Sidottunakin sen jaloista saa siivota kaiken mahdollisen ylimääräisen pois, tai tamma keksii kyllä tavan polkea ne jalkoihinsa tai napata ne suuhunsa mupellettavaksi puhki.
Harjaus sujuu yleensä tamman siinä sidottuna seistessä ihan nätisti, samoin kavioiden nosto niitä putsattaessa, mutta kengittäjästä Pulla ei perusta. Sen kärsivällisyys ei riitä niin pitkään kolmella jalalla seisoskeluun ja jo vähän ajan päästä alkaa sietämätön venkoilu - siksi tammalla ei enää olekaan kenkiä, vaan sen kaviot vain vuollaan ripeään tahtiin.
Harva poni nauttii varustamisesta, eikä Pulla ole poikkeus - ikilapsena sillä on tietenkin erilaisia jäyniä kehiteltyinä varustamistilanteiden varalle, mikä harvemmin hoitajaa juuri ilahduttaa. Se pelleilee kielellään, ei avaa suutaan sitten millään, heittelee päätään, steppailee, veuhtoo hännällään.. Hoitaja saa yleensä toimia hyvin ripeästi ja määrätietoisesti Pullan kanssa, tai remmit löytyvät tallottuina lattialta vuosisadan solmussa. Raisummat otteet ja komennot korotetulla äänellä saavat tamman vaihtamaan hyväntuulisen protestoinnin irvistelyyn ja korvien luimisteluun, mutta ei se uskalla purra tai edes väläyttää hampaitaan, ja hyvä niin.
Lastaaminen on Pullan kanssa oma operaationsa - koppiin se ei tahtoisi sitten millään tai ei ainakaan yksin ja ei ensimmäisenä. Hyväksi havaitut menetelmät ovat vanhat kunnon uhkailu, lahjonta ja kiristys - kaurasanko nenän eteen, kaveri huutelemaan koppiin ja avustava työntö takaapäin.
Jos joskus Pullan energisyydestä on konkreettista hyötyä, niin ratsastaessa. Sen meno on virkeää, kevyttä ja eloisaa, ja vaikka se ei heti olisikaan valmis ihanan pyöreään muotoon juoksenneltuaan juuri pari päivää villinä mutaisessa tarhassa esittäen hirveä, sitä ei tarvitse puskea eteenpäin tai väännellä ja käännellä hiki hatussa. Pullaa tulee ohjeistaa kevyesti, mutta usein, vaihtelevin ja mielenkiintoisin tehtävin. Tuntuma suuhun tulee pitää tasaisena, mutta kädellä täytyy silti elää - Pulla ei toimi pelkillä pohkeilla pumpattuna, sellainen saa sen vain kyllästymään entistä nopeammin, kun sen keskittymiskyky ei alun alkujansakaan ole koskaan ollut kummoinen. Osaavan ratsastajan alla kouluratsastus sujuu hienosti, jos tamma osataan pitää sopivasti suorittamisensa äärirajoilla - ei, vaikka Pulla ei ole kovin osaava, se ei halua kiertää pelkkää kaviouraa koko tuntia - ja kiireisenä erilaisten tehtävien kanssa.
Vanhempiensa tapaan myös Pulla on herkästi esteillä syttyvää sorttia - se ei onneksi kuitenkaan ole aivan emänsä kaltainen höyrypää, vaan pysyy tasaisempana kuten isänsä, jos se on lämmitelty huolellisesti ja se pysyy tasaisesti ohjan ja pohkeen välissä. Pulla ei ole niitä poneja, joille voidaan heittää jotakuinkin vapaat ohjat ja antaa ratsun suorittaa kaikki hyppäämisestä ratsastukseen esteiden välissä. Se täytyy pitää hyvässä paketissa ja sitä tulee kannustaa sopivasti hienon hypyn aikaansaamiseksi. Tamman hyppytyyli ei ole kummoinen, mutta iloinen mieli tunnetusti korvaa puuttuvan älyn ja akrobatian - innokkaasti se kuitenkin esteitä ylittää ja onnistuu joskus jopa olemaan pudottamatta.
|
isä Ch Excalibur KTK-III, wb |
ii. Marchog Caliba wb, evm |
iii. Marchog Rhyfelwr wb, evm |
|
iie. Meriel Caletta wb, evm |
||
|
ie. Lady Ewyllys wb, evm |
iei. Tywysog Emhyr wb, evm | |
|
iee. Grace Lysanor wb, evm |
||
|
emä Cambria Ballerina wb |
ei. Diemwnt Morfiliwr wb, evm |
eii. Yestin Mordwywr wb, evm |
|
eie. Llygad Diemwnt wb, evm |
||
|
ee. Cambria Blossom wb, evm |
eei. Cambria Oswallt wb, evm |
|
|
eee. Derrymhnach Birgit wb, evm |
|
Pulla on tarjolla welshponijalostukseen!
12.10.2010 o. Bold Aragorn Dawn (i. Sunrise's Blaze Away), omistaja: shonna, Ashqar WBs 20.08.2011 o. Naoise Dawn (i. Gwalch Nwyff), omistaja: Paraatiponit |
|
20.10.10, villit estekilpailut, 90 cm : 03/37 17.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 01/06 16.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 02/06 15.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 01/06 14.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 01/06 13.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 01/06 12.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 02/06 08.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 04/19 06.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 04/19 05.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 02/19 04.12.10, villit estekilpailut, 70 cm : 03/19 24.11.10, villit estekilpailut, 70 cm : 02/16 22.11.10, villit estekilpailut, 70 cm : 03/15 20.11.10, villit estekilpailut, 70 cm : 03/15 14.01.11, villit estekilpailut, 70 cm : 02/08 08.02.11, villit estekilpailut, 60 cm : 03/10 16.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 03/09 18.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 02/09 20.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 02/09 22.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 01/09 17.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 01/09 |
12.01.11, ERJ, 80 cm : 03/35 12.01.11, ERJ, 90 cm : 01/27 13.01.11, ERJ, 80 cm : 01/35 04.03.11, ERJ, 80 cm : 03/40 05.03.11, ERJ, 80 cm : 03/40 20.12.10, villit koulukilpailut, heC : 01/06 08.12.10, villit koulukilpailut, heC : 04/19 01.12.10, villit koulukilpailut, heC : 04/19 26.11.10, villit koulukilpailut, heC : 03/17 18.11.10, villit koulukilpailut, heC : 03/14 22.02.11, villit koulukilpailut, heC : 03/09 24.02.11, KRJ, heB : 03/40 25.02.11, KRJ, heB : 03/40 27.02.11, KRJ, heC : 03/50 28.02.11, KRJ, heC : 04/50 10.03.11, KRJ, heB : 04/50 03.03.11, KRJ, heB : 04/40 04.03.11, KRJ, heB : 05/40 07.03.11, KRJ, heB : 01/40 05.03.11, KRJ, heB : 03/30 04.03.11, KRJ, heB : 06/40 |