| Virallinen nimi | Fflam Morgannwg | Säkäkorkeus | 150 cm |
| Lempinimi | Kanuuna | Syntynyt | 15.01.2007, VHKR |
| Rotu | Welsh Cob (sektio D) | Sukupuoli | Ori |
| Väri | Rautias | Kasvattaja | Tessa J. |
| Omistaja | dani VRL-03561 | Painotus | Koulupainotus |
|
Koulutustaso: vaB, 70 cm Käyttö: Kisaponi Saavutukset: VWY-II, 3 + 6,5 + 7 + 20 + 5 = 41,5p. 27.09.2010 Kanuuna täytti 4 vuotta 16.04.07 |
Kun hän ht.netissä bongasi Kanuunan kasvattajan Tessan myyntitopikin, hän ravasi oitis paikalle ja rustasi kuola valuen ja sormet täristen tarjouksen tästä punakarvaisesta oriista - vaikka vain pari päivää sitten olimme samaisen kasvattajan kanssa sopineet meille muuttavasta tilausvarsasta! Todella mainion ratsastettavuuden lisäksi Kanuuna omaa myös käsittämättömän upean suvun, joka ei kahta polvea kauemmas jatku, mutta on vanhalinjainen kuin mikä! Ori sopii siis täydellisesti allekirjoittaneen astutuskuvioihin, eihän tässä malta odottaa, että tammat ovat siitosikäisiä ja ori saanut kilpailunäyttöä..
Kanuuna ei ole annettavissa hoidettavaksi kenelle tahansa - kunnon oriina on tämä poika tunkemassa päätään ulos karsinansa oven pienimmästäkin raosta, ja hyperinnostuneita hörinöitä tuottavaa turpaa seuraa äkkiä miehen koko punaruskea ruumis: siinä on varomattomampi hoitaja äkkiä lytättynä seinään Kanuunan mellastaessa pitkin tallipihaa. Kokeneempikin hoitaja saa olla varuillaan, vaikka onnistuisikin käsillä huitoen peittämään oviaukon ja saisi oriin menohalut laskemaan - karsinassa Kanuuna tulee kuitenkin tökkimään vahinkokivuliaasti selkää, tallomaan varpaita tai närkästyessään maistamaan hoitajansa vaatteita tai ihoa.
Enää ei liene epäselvää, miksi komea ori talutetaan käytävälle ja sidotaan ketjuilla molemminpuolin seinään. Siinä äijä osaa seistä kiltisti paikoillaan, vaikka tammoille sen onkin tervehdykseksi hirnuttava, nyökyteltävä päätään ja huidottava etujalalla.
Harjaamisesta Kanuuna pitää: kosketusherkkä se ei todellakaan ole, vaan sen karvaa saa reippaasti pyöritellä niin sään kohdalta, vatsan alta kuin otsastakin - niin hurjalta kuin se kuullostaakin! Kunnon kumisukarapsuttelu ja ronski juuriharjan käyttäminen saavat ponin aivan rennoksi ja venyttämään nautinnollisesti ylähuultaan; välillä huuli ajautuu kyllä pyörittelemään pään sivussa löysällä roikkuvaa ketjua, jolloin edellä mainittu voi löytyä äkkiä miehen suusta naarmuille kaluttuna. Kavioiden putsaaminen on ainoa asia, josta Kanuuna ei harjauksen yhteydessä pidä. Hoitaja saa pyytää ja pyytää, koettaa roikkua sekunniksi ilmaan nousevassa jalassa ennenkuin ori paiskaa sen takaisin maahan ja steppaa sivulle karkuun - mahdotonta! Kengittäjänkään seurassa mies ei käyttäydy yhtään paremmin, ja asian helpommaksi saattamisen auttamiseksi olemmekin talliporukalla koettaneet keksiä yhä kummallisempia tapoja Kanuunan kavioiden putsaamiseksi. Sitkeää taistelua kummempaa ei ole kuitenkaan saatu aikaan, aikansa pelleiltyään ei ori jaksa enää kavioissaan hyppivää hoitajaa ja nostaa kiltisti jalan.
Pesulle Kanuuna suostuu epäilevin mielin - karsinan pohjalle muodostuvat lätäköt näyttävät melko hurjilta jopa rohkean oriin silmään, ja tämä mies on aivan varma siitä, että asia muuttuu helpommaksi potkimalla jaloilla joka suuntaan: hoitaja saa todellakin pitää varansa ja komentaa miekkosta melko kovalla äänellä, että se viitsii lopettaa moisen pelleilyn.
Varustaminen on Kanuunasta supertylsää puuhaa - siksi se hoitajansa hermoksi tahtoo aina piristää satulan ja suitsien pukemisesta. Kuolaimia tarjottaessa mies heittää päänsä taivaisiin, ja lopulta nappaa suuhunsa puolet remmeistä rautapalojen kaveriksi. Satulaa Kanuuna väistää steppaillen sivuille, mutta roima käskeminen saa oriin tuhahtaen pysähtymään - tosi huumorintajutonta väkeä nämä hoitajat!
Ratsastaessa Kanuuna on varmasti aivan kamala höseltäjä - pää taivaissa tepsutellessaan 30 senttimetrin pituisia askelia se ei varmastikaan tunnu vaativan tason kouluhevoselta. Sen mielessä pyörivät vain iki-ihanat tammat ja ratsastajarukan koettaessa ratsastaa edes yksi hyvä kulma päättää Kanuuna aloittaa pohkeenväistösalsatanssin sivulle. Selässä istujan tulee ratsastaa Kanuunaa sataprosenttisesti täysillä, ja osoittaa selkeästi, että kuka kaapin paikan määrää. Eteenajot ovat hyvä tapa kaivaa oriista keskittyminen irti, sillä se rakastaa esitellä upeita liikkeitään (ratsastajan takalistolle ne saattavat olla vähemmän upeat) ja näin ollen se käyttää takapäätään vahvasti ja erittäin aktiivisesti - myös kokoamiset onnistuvat hyvin, vaikka suuren huolen saa ratsastaja siitä pitää, että takajalat pysyvät rungon alla yhtä hyvin kuin lisäyksissä.
Kun ori sitten liikkuu kanuunamaisen innokkaasti eteenpäin, on aika aloittaa huolellinen taivuttelu. Melko pienellä vaivalla kuuliaisesta Kanuunasta saadaan esille se pyöreän pehmeä puoli, joka liikkuu mielellään rehellisessä muodossa ja vastaa ratsastajan apuihin. Treeni on kuitenkin syytä pitää monipuolisena ja hevonen kiireisenä, sillä Kanuunan ajatukset hortoilevat helposti kesän kukkalaitumiin ja tammojen sulosilmiin, mikäli ratsastaja vain istuu selässä. Kapasiteettia tältä mieheltä ei todellakaan puutu, ja ratsastajan osatessa antaa sille sopivasti tukea suuhun mutta myös omaa tilaa liikkeilleen, kehkeytyy siitä koko tallin ylistämä koulu-unelma.
|
isä Ceridwyn Rasgall VWY-II, wD |
ii. VIR MVA Ch Rosenbaum's Dai Emiel KTK-I, wD |
iii. Rosenbaum's Magician wD, evm |
|
iie. Rosenbaum's Livin' Daytime wD, evm |
||
|
ie. Ch Dwynarth Seren KTK-II, wD |
iei. Ariahrhod Rommy wD, evm | |
|
iee. Dwynarth Rhiannon wD, evm |
||
|
emä Electric Honey KTK-II, wD |
ei. Charlton wD, evm |
eii. tuntematon wD, evm |
|
eie. tuntematon wD, evm |
||
|
ee. Goldfever wD, evm |
eei. tuntematon wD, evm |
|
|
eee. tuntematon wD, evm |
Rasgallin isä on tuttu nimi vanhemmissa cob-suvuissa - yleisyydestään huolimatta Rosenbaum’s Dai Emiel, tai tutummin Dani (*lol*), ei ole yhtään tyhmempi kaakki. Se on ansainnut virtuaalisen muotovalion arvonimen ja kantakirjattu ensimmäiselle palkinnolle. Ruunikko ori on myös luonteeltaan hyvin miellyttävä, asiallinen, nöyrä ja viisas, sekä ratsuna erittäin hyvin kulkeva ja mainiot liikkeet omaava yksilö.
Isälinja jatkuu Britteihin Rosenbaum's Magicianiin, joka asuu samalla tilalla kuin jolla Dani on syntynyt. Magician on todella komea ja isoliikkeinen cob, joka loistaa mainion hyppytekniikkansa ansiosta erityisesti estekentillä. Danin emä Rosenbaum’s Livin' Daytime on taas enemmän kouluhevosia polveutuen itse lähes täysin koulupainotteisesta suvusta. Hyvin kaunis Daytime ei kuitenkaan ole itse juuri kilpaillut, vaan tyytynyt esittelemään muun muassa mainioita liikkeitään ihan vaan kotikentällä.
Rasgallin emä on näyttelymenestystäkin muun runsaan kilpailunsa ohella kerännyt musta tamma Dwynarth Seren. Seren on ansainnut champion-arvonimen ja se on kantakirjattu toiselle palkinnolle. Luonteeltaan tamma on myös oikein mukava, joskin välillä turhan energinen ja omaan sähellykseen sortuva pieni paketti, joka toimii ratsuna erittäin osaavasti ja nätisti. Tamman liikkeet ovat erityisen mukavat, varsinkin laukka on keinuva ja miellyttävä.
Seren polveutuu Dai Emielin tapaan ulkomaalaisista poneista, tällä kertaa suoraan Walesista. Sen isä Ariahrhod Rommy on harvinaisen hyvännäköisen, korrektin ja oppikirjamaisen rakenteen omaava ori, joka on loistanut myös ratsuna- ja valjakkokärryjen edessä. Rommy on myös oman isänsä tapaan todettu aivan mainioksi periyttäjäksi, joten Serenin kantakirjauspalkinto ei ole mikään ihme. ;) Emätamma Dwynarth Rhiannon on isokokoinen ja tyttärensä tapaan hiilenmusta kouluratsu, joka on kilpaillut jonkin verran, mutta sitäkin suuremmalla menestyksellä siitostammantoimensa ohella. Luonteeltaan Rhiannon on hyvin selväpäinen ja järkevä varsinkin ratsastaessa, aivan kuten omat kouluhevosvanhempansa.
Kanuunan emä on lähestulkoon kulttimaineen saavuttanut tamma Electric Honey, jota ainakaan enää ei näy suvuissa yhtä paljon kuin muutama vuosi aikaisemmin. Musta tamma on luonteeltaan todella kiltti ja sympaattinen, se on erittäin seurallinen ja ratsuna ryhdikäs, osaava ja nöyrä - todellinen suorittaja, joka tulee toimeen jokaisen kuskin kanssa!
Valitettavasti Hetan suku on muiden kuin vanhempien osalta pimennossa, mutta onhan se vähäinenkin tieto parempi kuin ei mitään. Sen isä Charlton on komea tummanruunikko ori Briteistä, joka omaa aivan mielettömät liikkeet ja tavan liikkua! Vaikkei Charlton mikään maailman komein ori olekaan, on se rakenteeltaan korrekti ja mainion kouluratsun ominaisuuden periyttämisensä takia ollut hyvin kysytty jalostuksessa. Emä Goldfever on taas tyttärensä tapaan musta tamma, joka ennen siitosponin uransa kunnollista alkua kierteli mainion rakenteensa ansiosta useissa näyttelyissä keräämässä sertejä ja arvonimiä. Goldfever on myös osoittautunut hyvin nöyräksi käyttöponiksi, vaikkei sitä sen suuremmin ollakaan kilpailtu tai koulutettu äärimmilleen.
|
Kanuuna on tarjolla welshponijalostukseen!
05.11.2011 t. Ffia Dawn (i. Ffiona Dawn), omistaja: NuuNuu |
01.07.2010 päiväkirjamerkintä
VIHDOIN, kauan se vei, hirmuisen työn, tuskan ja vaivannäön, mutta olen vihdoin saanut Kanuunan kilpailtua kisaeläkkeelle! Oriin puolen vuoden takaiselle nirsoilulle ja työstä kieltäytymiselle ei koskaan löytynyt mitään varsinaista syytä, mutta nyt oriilla menee vallan mainiosti, eikä allekirjoittaneenkaan tarvitse enää huolehtia sen osalta osallistumiskaavakkeiden täyttämisen ahdingosta ja matkojen suunnittelusta! Mikä ihana vapaus, ja Kanuunakin pääsee viimein laitumelle kaikkeen rauhaansa syömään ja piehtaroimaan alamäkeä alas tuoreessa ruohikossa. Mikäs sen parempi palkinto höperölle oriille?
Kouluvalmennus 20.05.2010
Valmentajan kommentit: "Kanuuna saapui maneesiin melkoinen hälinä päällä ja Dani sai jankuttaa hevoselleen apuja ties kuinka kauan. Alkuverryttelyssä keskityimme yhteisen sävelen löytämiseen, mikä veikin aikansa - venähtänyt verryttely takasi kuitenkin varman siirtymisen itse tunnin pääaiheisiin, joten en turhaan soimaa tässä ratsukkoa. Haimme Kanuunasta tahdikkaampaa liikkumista ja rytmitystä esimerkiksi laukanvaihtoihin, joissa ori kuin luonnostaan haki hieman ryhdikkäämpään ja katseenkestävämpään muotoon. Lopputunnista ori kulki huomattavasti alkutuntia paremmin."
Kouluvalmennus 20.12.2009
Tällä kertaa kutsuin Kanuunaa valmentamaan eri valmentajan kuin viimeksi - ehkä se toisi kaivattua uutta näkökulmaa treenaamiseen. Alkuverryttelyssä keskityttiin huomattavasti enemmän jumppaamaan ja mahdollisimman pieniin ja herkkiin apuihin sekä täydellisen harmonian etsimiseen, kuin saamaan hevonen työskentelemään nöyrän sotilaan lailla, mikä ideana onkin ihan söpö - se ei vain käytännössä toiminut niin helposti Kanuunan kohdalla, kuin olisi ehkä ajatellut! Vaikkei tunti sujunutkaan niin hyvin, kuin olisin toivonut, oli ori varsin hyvä ratsastaa ja sain ajattelemisen aihetta sen liikutukseen.
05.12.2009, päiväkirjamerkintä
Syksy Kanuunan kanssa on sujunut varsin hyvin ja ahkerasti kilpakenttiä kiertäen, mutta viime aikoina ori on ollut vähän vaisun puoleinen valkoisten aitojen sisäpuolella. Loman jälkeen ori aloitti täysillä ja jaksoi työskennellä erittäin hyvin ja motivoituneesti kaltaisekseen ilmapääksi, mutta nyt ote on päässyt vähän lipsumaan ja usein ukko vain kiukkuaa kilpailupaikoilla, liikkuu vähän sinne päin ja tahtoo jäädä seisoskelemaan haaveillakseen innokkaan asiasta toiseen syöksymisen sijaan. Eläinlääkärin mukaan ori on kuitenkin täysin terve, joten täytynee antaa sen ottaa pientä hermolomaa ja koettaa sitten treenailla lisää ja erilailla. Hmh.
17.07.2009, päiväkirjamerkintä
Kanuuna viettää tällä hetkellä leppoisaa laidunelämää muutaman nuorikon kanssa - se on kerännyt itselleen vähän lisää massaa ympärilleen, mikä toivottavasti ei ole seurausta vain syömisestä vaan myös ahkerasta treenaamisesta.. Joka tapauksessa ukosta on tullut paljon komeampi kuin silloin keskitalvella, ja se näyttää paljon viisaammalta ja varmemmalta, eikä suinkaan siltä, että se lähtisi minä tahansa hetkenä lentoon. Toivottavasti treenipuhti löytyy nopeasti loman jälkeen uudelleen!
Kouluvalmennus 20.05.2009
Olin edellisen kerran valmentajaan sen verran tyytyväinen, että pyysin hänet uudelleen arvioimaan kehitystämme. Alkuverryttely sujui tuplasti nopeammin, sillä Kanuunan metkut ovat jo melko tuttuja meikäläiselle - myös niin ratsu kuin kuskikin löysi hienon ryhtinsä nopeasti ja maneesin peileistä käsin ukkeli näytti upealta! Verryttelyn jälkeen se kulki tahdikkaasti ja aivan mielettömän näköisenä - vaikeampi homma oli vain saada se näyttämään siltä koko ajan, mutta valmentajan avulla tunnin aikana suoritetut mm. avo- ja sulkutaivutukset sujuivat paljon paremmin kuin aikaisemmin. Hyrysysy-Kanuuna tarvitsisi vain hieman lisää keskittymiskykyä..
Kouluvalmennus 13.03.2009
Tänään hommasin ihan kotimaneesiin asti ulkopuolisen valmentajan arvioimaan Kanuunan ja meikäläisen yhteistyötä. Alkutunnista meno oli melkoista sähläämistä oriin kulkiessa vähän liian energisesti ja vähän liian tahdittomasti, mutta valmentaja osasi antaa palautetta lähes välittömästi ja sain muutaman kullanarvoisen vinkin Kanuunan nopeampaan lämmittelyyn. Puomiharjoitusten avulla etsimme oriille uutta ryhtiä ja ritarillista kulkemismuotoa, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty - kun kaikki oli parhaimmillaan, heittäytyi ukkeli takapäästään vispipuuroksi ja sitä saikin sitten taas hakea parempaan työskentelymuotoon.. Mutta kyllä tämä tästä!
20.02.2009, päiväkirjamerkintä
Vautsi, Kanuuna aloitti kilpauransa tykittämällä nimiinsä heti pari sijoitusta ja muutamat aivan mielettömät prosentit! En olisi uskaltanut edes toivoa näin hyvää ja ennen kaikkea näin nopeaa alkua ukkelin kilpauralle, mutta mikäli poitsu tahtoo tykittää, niin siitä vaan niin kauan kuin allekirjoittanut pysyy selässä. ;) Oriin kilpaura ei voi kuitenkaan tästä jatkua kovin pitkään, sillä tahdon valmentautua sen kanssa huolella ja sitten seuraakin jo laidunloma - eiköhän tästä voida nyt ottaa vähän breikkiä ja jatkaa uudella innolla vielä parempia tuloksia kohti myöhemmin!
08.02.2009, päiväkirjamerkintä
Meillä on tallissa taas uusi hevonen, tällä kertaa ei mikään yhtään tyhmempi tapaus, vaan erittäin hienosta suvusta polveutuva Tessan kasvatti Kanuuna! Sen suku on aivan mahdottoman hieno ja tahtoisin päästä käyttämään sitä jalostukseen saman tien - ei mitenkään hutiloidusti tietenkään, mutta olisi mukava saada tätä vanhempaa linjaa omiin kasvatteihin. Mitenköhän maltan odottaa? Ehkä siten, ettei minulla ole vielä yhtäkään Kanuunalle paritettavaa tammaa.. Tästä oriista tulee kuitenkin vielä jotain!
|
13.02.09, KRJ, vaB : 06/50 80.484% 18.02.09, KRJ, vaB : 01/80 87.01% 15.02.09, KRJ, vaB : 07/50 16.02.09, KRJ, vaB : 06/50 21.07.09, KRJ, vaB : 02/100 82.181% 22.07.09, KRJ, vaB : 08/100 77.686% 15.07.09, KRJ, vaB : 04/50 15.07.09, KRJ, vaB : 05/50 16.07.09, KRJ, vaB : 05/50 18.07.09, KRJ, vaB : 03/60 18.07.09, KRJ, vaB : 03/50 80.472% 19.07.09, KRJ, vaB : 06/50 79.711% 10.08.09, KRJ, vaB : 06/60 11.08.09, KRJ, vaB : 01/60 12.08.09, KRJ, vaB : 04/50 15.08.09, KRJ, vaB : 02/50 15.08.09, KRJ, vaB : 04/50 26.08.09, KRJ, vaB : 09/100 01.09.09, KRJ, vaB : 06/50 09.10.09, KRJ, vaB : 02/50 11.10.09, KRJ, vaB : 02/50 12.10.09, KRJ, vaB : 01/50 |
14.10.09, KRJ, vaB : 07/50 29.10.09, KRJ, vaB : 03/36 29.10.09, KRJ, vaB : 04/36 28.10.09, KRJ, vaB : 05/100 26.11.09, KRJ, vaB : 03/40 27.11.09, KRJ, vaB : 05/60 12.12.09, KRJ, vaB : 04/40 14.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/10 17.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/10 18.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/10 20.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/10 27.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 03/13 28.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/13 29.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/13 30.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/13 30.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/26 13.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/06 29.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 05/39 28.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 04/39 27.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/39 26.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/16 |