Koska tekijänoikeus on allekirjoittaneen sydämenasia, lienee melko selvää, että kaikki näillä nettisivuilla esiintyvä materiaali on luvallisesti käytössä. Ulkoasun ja tekstit on sivuston pitäjä Dani itse raapustanut, sekä kuvia on saatu niin omasta kamerastakin aktiivisen Vermossa ravaamisen jäljiltä, mutta myös ulkopuolisilta tahoilta. Kaikkiin kuviin ja niiden julkaisuun tällä sivustolla on kysytty lupa, eikä niitä kuin muutakaan materiaalia saa julkaisutarkoituksessa kopioida tahi levittää eteenpäin. Yksityiskohtaiset tekijänoikeusmerkinnät löytyvät joka sivun alalaidasta, mutta myös pitämällä hiirtä hetki kuvan päällä - siihen pitäisi ilmestyä pieni boksi jollakin tekijänoikeusmerkinnällä.
Tekijänoikeudesta voi lukea lisää Wikipedian aihetta käsittelevästä artikkelista.
Ponivainajille on tehty muistosivut webs.comiin, jossa sivut toivottavasti säilyvät mahdollisimman pitkään - pidempään, kuin allekirjoittaneen oma sivutila. Ponien vanhoja sivuja porkkis.netistä ei kuitenkaan näillä näkymin poisteta, ennen kuin tila uhkaa loppua - suosittelen kuitenkin vanhojen sivujen osoitteiden päivittämistä uusiin esimerkiksi sukutauluissa!
wC-o. Champion's Duldsam VWY-II
wC-t. Collfarn Rhosod VWY-C