otsikko
Etusivu      Talli ja tilat      Oriit      Tammat      Toiminta      Muuta

 

    Caius Dawn VH11-025-0105

  

  Virallinen nimi   Caius Dawn   Säkäkorkeus   133 cm
  Lempinimi   Caius   Syntynyt   10.10.2010, VHKR
  Rotu   Welsh cob -tyypin poni (sektio C)   Sukupuoli   Ori
  Väri   Ruunikonkimo   Kasvattaja   Paraatiponit
  Omistaja   dani VRL-03561   Painotus   Estepainotus

Koulutustaso: heB, 110 cm
Käyttö: Siitosponi

Saavutukset: --

    Taustaa

Caiukseen olen kasvattina erityisen tyytyväinen. Se edustaa suvullisesti melko kokeellisen oloista miksausta, joka on kuitenkin harkittu alusta loppuun. Siinä yhdistyvien isän- ja emänpuolen sukujen välillä on melkoinen kontrasti, kun toisesta löytyy vuosituhannen alun kisaamattomia ja nykyharrastajalle täysin tuntemattomia nimiä, jotka kuitenkin näyttelevät omaa tärkeää rooliaan jalostusmateriaalin laajentamisessa, ja toinen puoli polveutuu lähes kokonaan allekirjoittaneen itse kehittelemistä tuontiponeista ja niiden jälkeläisistä. Kaikki omassa omistuksessa edelleen, tietenkin, mikä tarkoittaa, että Caiuksen suku toivottavasti vain paranee aikaa myöten - ei vain vuosia keräämällä kuten viini kellarissa, vaan myös arvonimien ja meriittien suhteen. Varsinkin sen emän ja emän vanhempien suhteen on suuria suunnitelmia.
Suunnitelmia on myös Caiuksen omalle siitosuralle. Se on kilpaillut itsensä jo menestyksekkäästi eläkkeelle esteiden parissa, joten nyt on seuraavan liikkeen vuoro - valita kriittisellä silmällä sille sopivat tammat ja erotella jyvät akanoista. Isälleen ylpeänä esikoispoikana tämä tulee jättämään vain menestyjiä!

    Luonnekuvaus

Caius on ehdottomasti kova jätkä. Se on rämäpäinen, yllytyshullu ja jotain päättäessään mahdottoman kovapäinen ja periksi antamaton - sillä tuntuu olevan jatkuva tarve pönkittää egoaan ja vahvistaa kuninkaan asemaansa toisten ponien silmissä, mikä tekee siitä aika ajoin hyvin haasteellisen käsiteltävän. Ihmisiä kohtaan Caius ei onneksi ole varsinaisesti pahansuopa, mutta eipä synnynnäinen kapinointi ja nuoren miehen aggressio minnekään ihmisten seurassa katoa. Oriin kanssa tulee vain osata olla ehdottoman jämpti ja määrätietoinen. Kyllä sen kanssa sitten selviää!

Yksi harmaita hiuksia aiheuttava asia on Caiuksen taipumus ryntäillä auktoriteeteista välittämättä oman mielensä mukaan sinne tänne. Laitumelta se ei anna mielellään kiinni, vaan vähintäänkin peruuttaa pää taivaissa hoitajansa luota pari askelta ja heittelee päätään, jotta riimun laittaminen hankaloituisi. Taluttaessa sitten ori kulkee sellaisen kuninkaan elkein, hypähdellen, pörhistellen ja kimakasti kiljuen muiden aitausten suuntiin - hoitaja saa pitää narusta kunnolla ja komentaa tiukasti, varsinkin, jos muut hevoset yltyvät vastaamaan Caiuksen huuteluun, mistä se tietenkin saa vain lisää vettä myllyynsä.

Jokapäiväisten talutussekoiluepisodien jälkeen myös rauhoittuminen tallissa on jokseenkin haasteellista, mutta onneksi kiinni sitomalla saa tämänkin höyryveturin kriittisemmissä tilanteissa aisoihin. Sidottunakin se tykkää kuopia maata, kiljahdella ja pörhistellä itseään innokkaasti tallin tapahtumia seuraten, mutta tällä kertaa se uskoo myös hoitajan kieltoja paremmin. Tiukka komennus saa oriin hauskasti ikään kuin kyräilemään ja narskuttamaan itsekseen rautakettinkiä - se vetää päänsä lähemmäs ryntäitään, jupisee itsekseen ja kurkistelee loukkaantuneesti kulmiensa alta silmät pyörien.
Siinä Caiuksen häärätessä aloillaan sujuvat arkiset hoitotoimenpiteet harjaamisesta kengittämiseen rutiinilla. Kun hommat hoitaa reippain ottein ja turhia aikailematta, niin orikin malttaa joskus pysähtyä hetkeksi paikoilleen ikään kuin arvostaakseen hoitajansa työtä.

Ratsastaessa Caiuksen ehtymättömistä energiavaroista on hyötyä - ja haittaa, jos sitä ei saa kanavoimaan riehuenergiaansa suoritettaviin tehtäviin. Ori on todella kevyt ja menevä ratsu, mutta kuski ei saa hämääntyä siitä maan pinnan yllä leijailemisen fiiliksestä. Sillä mikäli Caiuksen keveydestä huolimatta sitä ei ratsasta melko selvin ja reiluin avuin eteen- ja alaspäin, ota välillä tiukasti kontrolloituun pakettiin ja päästä sitten kuskin asettamien rajojen mukaan venymään elastisemmin, kerää se helkkaristi kierroksia varsinkin esteillä menon muuttuessa vauhdikkaammaksi, ja sitten ilmassa ovat oikeasti sekä poni että ratsastaja. Takapää kevenee kierrosten kanssa triplasti ja ilopukit ovat arkipäivää varsinkin hyppäämisen jälkeen. Caiuksella on myös tapa ikävästi hypähdellä takajalkojensa varaan, jos kuski antaa sen ensin huidella liian omatoimisesti ja yhtäkkiä nappaakin kovilla avuilla kiinni vaikkapa hidastaakseen liian holtitonta laukkaa.

Määrätietoisuus on kaiken a ja o, ja kunhan Caiuksen kanssa löytää sen kultaisen keskitien, on se mukava ratsu. Kouluratsastuksessa se ei loista, sen kärsivällisyys ei oikein riitä pieneen pipertämiseen ja usein kuski saakin myöntyä ponin tahtoon ja jutut tehdään melko laveasti, mutta kuitenkin oppikirjan mukaan. Esteillä ponin keskittyminen saadaan valjastettua helpommin oikein kuskin haluamaan juttuun, ja varsinkin ponnua löytyy tältä kaverilta huimasti! Esteiden välissä saa olla tarkkana ohjauksesta, mutta ylitykset eivät ole koskaan ongelma. Caius ei tunnu saavan ikinä tarpeeksi, ei edes siinä vaiheessa, kun korkeuden noustessa se hyppää etujalat ojossa suoraan päin puomeja ja loukkaa polvensa, kun fysikaaliset mahdollisuudet ylittää este loppuu - kokemusta on. Ei Caiuksen rakkaus esteitä kohtaan tunne edes tuskan rajoja.

Kilpailuissa Caius on osoittautunut myös hyvin menestyksekkääksi tapaukseksi suuren seikkailunhalunsa ja voitonjanonsa vuoksi. Jopa kuljetuskoppiin se pyrähtää mielellään sisään kisa-aamuina, sillä kilpailutilanteet ovat myös ponille itselleen aina mieluisia, kun hoitajat eivät niin halukkaasti hypi sen silmille ylimääräisen pörhistelyn ja egoboostailun takia - ori käyttäytyy alusta lähtien voittajan elkein, mikä takaa rautaiset radat! Lämmittelyssä kuski saa tosin pitää entistä tarkemmin huolta jarruista ja yhteisen sävelen löytämisestä, ettei ori ylly sooloilemaan liikaa radalla. Joku roti täytyy olla.

    Suku

 isä Cedion Caedus
    VWY-II, rnkm, 135 cm, wC
 ii. Shimrock
    VWY-II, km, 117 cm, wm
 iii. Sean Vienna
    km, 122 cm, wm
 iie. Missway's Imarisha
    YLA3, km, 119 cm, wm
 ie. MW Aplicate
    VWY-II, rn, 136 cm, wC
 iei. Laavilan Showman
    135 cm, wC
 iee. Star Lagoon's Fleeting Love
    wb
 emä Aethelburn Dawn
     prn, 132 cm, wC
 ei. Joyhofs Arthur
      KTK-II, m, 135 cm, wC
 eii. Broderick Dawn
    VWY-II, rt, 136 cm, wC
 eie. Ch Tuatha De Dawn
    m, 134 cm, wC
 ee. Anwylyd Cwenhild Dawn
    rt, 132 cm, wC
 eei. Chwilfriw Anghelf Dawn
    rn, 135 cm, wC
 eee. Coch Chwilen Dawn
    rt, 131 cm, wC

Voiko suku enää mielenkiintoisemmaksi mennä? Caiuksen suvussa yhdistyvät sellaiset vanhat linjat, joita voisi harvinaisiksikin tätä nykyä kutsua, allekirjoittaneen itse luomiin uusiin linjoihin. Laavilan ponit ja isänpuolen suvun mountainit luovat mukavan kontrastin emänpuolen uuden aallon C-poneille, joilla on vielä elämä edessä. Isänpuolella rakastan myös täysin tuota sektioiden hyvin vapaata sekoittelua keskenään, löytyy niin D-sektion cobia, pari B-sektion edustajaa ja mountaineja - ei sukua voi lähteä luomaan liian yksipuolisella geenipohjalla! Caiuksen suku on melko tasan neljä polvea pitkä ja sitä voi kokonaisuudessaan tarkastella tarkemmin kuuden polven sukutaulusta.

    Jälkeläiset

Caius on tarjolla welshponijalostukseen!

00/00/0000 t/o. Vaaveli (e. Emä), omistaja: Omistaja

    Valmennukset ja päiväkirjan poikanen

Eipä ole kovin tapahtumarikas elämä ollut tähän mennessä.

    Kilpailut

Caiuksella kilpaillaan pääpainoisesti esteratsastuskilpailuissa. Huomaathan, että kalenteriin merkitään vain sijoitukset ja voitot?

Sijoituksia: 42 kpl

18.10.10, villit estekilpailut, 110 cm : 01/27
16.10.10, villit estekilpailut, 110 cm : 04/27
16.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 01/09
16.02.11, villit estekilpailut, 110 cm : 02/07
17.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 03/09
17.02.11, villit estekilpailut, 110 cm : 01/07
18.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 01/09
20.02.11, villit estekilpailut, 110 cm : 02/09
20.02.11, villit estekilpailut, 110 cm : 02/07
23.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 01/09
24.02.11, villit estekilpailut, 90 cm : 03/09
22.04.11, villit estekilpailut, 110 cm : 03/21
23.04.11, villit estekilpailut, 110 cm : 04/21
24.04.11, villit estekilpailut, 110 cm : 04/21
25.04.11, villit estekilpailut, 100 cm : 02/21
25.04.11, villit estekilpailut, 110 cm : 01/21
30.04.11, villit estekilpailut, 100 cm : 03/20
30.04.11, villit estekilpailut, 110 cm : 01/20
01.05.11, villit estekilpailut, 100 cm : 03/20
25.04.11, villit estekilpailut, 110 cm : 01/09
26.04.11, villit estekilpailut, 110 cm : 01/09
27.04.11, villit estekilpailut, 100 cm : 02/08
28.04.11, villit estekilpailut, 100 cm : 01/08

13.01.11, ERJ, 100 cm : 01/30
13.01.11, ERJ, 110 cm : 04/19
05.03.11, ERJ, 100 cm : 03/40
07.03.11, ERJ, 100 cm : 06/40
04.03.11, ERJ, 100 cm : 01/40
27.02.11, ERJ, 100 cm : 01/25
03.03.11, ERJ, 100 cm : 03/60
03.03.11, ERJ, 100 cm : 04/24
04.03.11, ERJ, 110 cm : 04/18
05.03.11, ERJ, 110 cm : 02/18
01.03.11, ERJ, 100 cm : 02/30
02.03.11, ERJ, 110 cm : 01/29
02.05.11, ERJ, 90 cm : 05/40
04.05.11, ERJ, 90 cm : 02/40
11.05.11, ERJ, 100 cm : 02/50
27.06.11, ERJ, 70 cm : 02/30
26.07.11, ERJ, 90 cm : 02/50
10.09.11, ERJ, 110 cm : 03/30
25.08.11, ERJ, 100 cm : 02/50

 

Caius Dawn on virtuaalihevonen.
Kuvat © M. Peel
Kaiken muun materiaalin © dani 2011, ellei toisin ole mainittu. Kopiointi kielletty!